web stats
diashow
Tulevaisuusdemarit ry

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31  
Tietotori
Heikki Palviainen

Ehdokkaana kuntavaaleissa Tampereella 2021


Olen köyhyystutkija ja taloustieteilijä. Köyhyys ja eriarvoisuus ovat teemoja, joita olen halunnut pitää esillä.
Nämä ovat myös kärkiteemojani näissä vaaleissa.
Olen kasvanut vähemmistössä, ja uskon että siitä on jäänyt herkkyyttä ja ymmärrystä heille, jotka kokevat ulkopuolisuutta.
Politiikkaa ei tehdä titteleillä vaan arvoilla ja sydämellä. Taloustiede on kuitenkin antanut välineitä hyvän politiikan arviointiin.
Työssäni olen tutkinut politiikan vaikutusta työllisyyteen. Toiselta koulutukseltani olen teologi.
Pappisopinnot ovat tuoneet humanistista näkemystä elämään ja yhteiskuntaan.
Elämään olen suhtautunut seikkailuna. Olen ollut monessa mukana. Tasa-arvoinen yhteiskunta on lähellä sydäntäni.




Tiedotteet Tampere.fi

Risto-Pekka Blom: Valitsemaanne tunteeseen ei juuri nyt saada yhteyttä

Kulttuuritalo Laikun Gallerian kesäkuun näyttelyssä on esillä Risto-Pekka Blomin kokeellisia videoteoksia. Blom on kiinnostunut muotoon ja...

Lue lisää »

Susanna Vuorio: Maalauksia

Kulttuuritalo Laikun Studiossa nähdään kesäkuussa Susanna Vuorion ekspressiivisiä maalauksia. Vuorio työskentelee improvisoiden,...

Lue lisää »

Uutiset Pirkanmaa SDP.fi

”Pirkanmaan vahvuus on aina ollut hyvä yhteistyö” – lue aluehallituksen puheenjohtajan puheenvuoro hyvinvointialueen 2026 talousarviosta

The post ”Pirkanmaan vahvuus on aina ollut hyvä yhteistyö” – lue aluehallituksen puheenjohtajan puheenvuoro hyvinvointialueen 2026...

Lue lisää »

Tiedote: Päätöksenteon vahvistaminen vaatii aikaa, keskustelua ja paremman mallin

The post Tiedote: Päätöksenteon vahvistaminen vaatii aikaa, keskustelua ja paremman mallin appeared first on Pirkanmaan Sosialidemokraatit.

Lue lisää »

Uutiset SDP.fi

SDP:n ryhmäpuheenvuoro vuoden 2023 budjetin palautekeskutelussa

SDP:n ryhmäpuheenvuoro vuoden 2023 budjetin palautekeskutelussa. kansanedustaja Riitta Mäkinen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Lue lisää »

Sähkön hintakriisi kärjistyy – SDP on valmis toimimaan

SDP on valmis ottamaan käyttöön kaikki keinot, joilla sähkön hintaa kuluttajille pidetään kohtuullisena, kannusteita sähkön säästämiseen...

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Khamenei: ”Kapinaan lietsojien selkäranka on murrettava”

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei sanoo, että kapinaan lietsojien selkäranka on murrettava, kuten kapinakin murrettiin. Ajatollahin mukaan Irania...

Lue lisää »

Kansanedustaja vaatii ulkopuolista selvitystä eduskunnan häirintäväitteistä – ”Luotettava, kiistaton totuus on kaivettava esiin”

Eri tahojen teettämät kyselyt ja selvitykset ovat kansanedustaja Marko Kilven (kok.) mukaan omiaan sekoittamaan jo valmiiksi epäselvää tilannetta...

Lue lisää »